Viime viikon keskiviikko ei tule unohtumaan hetkessä, päivämäärä 7.11.2007 tullaan muistamaan surunpäivänä. Mitä tapahtui, saammeko koskaan tietää? Helsingin Sanomien Elämä ja terveyspalstalla kirjoitetaan (maanantaina 12.11. 2007) kollektiivisesta surusta, omaisen menettämisestä sekä surun yhteisöllisyyden uusista muodoista. Artikkelissaan, Yritetään yhdessä eteenpäin, Leena Sandström käsittelee Tuusulan koulutragediaa, joka koskettaa meitä Suomalaisia enemmän tai vähemmän. Suru ja järkytys ei kosketa vain yhtä paikkakuntaa, vaan laajemmin koko yhteisöä, toteaa Sandström. Suomessa on koettu samanlaista kollektiivista surua viimeksi, kun Konginkankaalla bussiturmassa menehtyi joukko nuoria tai vastaavasti Myyrmannin räjähdyksen tienoilla.
Turvallinen ja tuttu koulu muuttuikin yhtäkkiä oppilaiden ja opettajien painajaiseksi, oppilaan alettua riehumaan ase kädessä ympäri koulua. Tälläistä näkee yleensä vain elokuvissa. Jokelan koulusurmasta selvinneille arki alkaa valjeta, kouluun on palattava ja pelot on kohdattava. Useimpien on helppo samaistua uhreihin ja omaisiin, tämä olisi voinut sattua kenelle tahansa. Uhrien uskotaan olleen väärässä paikassa väärään aikaan, onko siis vain ollut tuurista kiinni, missä päin koulua on ampumahetkellä ollut?
Suuri menetys koskettaa meitä kaikkia, yhteisö pyrkii vahvistamaan siteitään ja luomaan yhteyttä uudelleen, kertoo sosiologian professori Anssi Peräkylä Helsingin yliopistosta. Jokainen ihminen kokee surun eri tavoin, ihmiset myös käsittelevät suruaan omin keinoin. Ihmisten tulee keskustella ja ajatella tapahtunutta, se on keino päästä tapahtuneesta yli ja siirtyä elämässä eteenpäin. Toiset keskustelevat asiasta läheisten ihmisten kanssa, kun taas joku turvautuu terveydenhoitajan, koulukuraattorin tai työterveyshoitajan juttusille. Surua ei pidä siirtää tulevaisuuteen, on oikein surra sinä hetkenä, siinä ajassa.
Ihminen ei usein koe näin suurta menetystä, mutta tässä tragediassa moni saattoi menettää useammankin ystävänsä. Isovanhempien kuolema on osa luonnollista kiertokulkua, ja itse koen sen osana elämää. Luonnonlain vastaisiksi kuolemiksi voidaan kutsua nuorten ihmisten äkillisiä kuolemia, tapaturmaiset kuolemantapaukset sekä täysin odottamattomat menetykset.
Ajat ovat muuttuneet ja sureminen on saanut uusia muotoja. Aiemmin massoittain ihmisiä otti osaa kansallisten merkkihenkilöiden hautajaisiin, psykoterapeutti Soili Poijola selittää. Teknologian kehittyminen on avannut uusia muotoja surun yhteisöllisyydelle. Jokainen voi purkaa järkytystään itselleen mieleisellä tavalla. Vertaistuki- yhteisöt ovat osa arkea hädässä, ja keskustelupalstoilta saa apua oman tuskansa lievittämiseen. Joukkotekstiviestit virtaavat maailmalla tapahtuvien katastrofien ja surmatöiden jälkeen. Näin tapahtui myös viime keskiviikko- iltana, puhelimeeni tulvi tekstiviestejä ja erilaisissa Internet- yhteisöpalveluissa kehotettiin hiljentymään ja sytyttämään kynttilä koulusurmassa menehtyneille. Jokaiselle löytyy nyt oma tapa surra ja kertoa menetyksestäään. Surra voi ja pitääkin, jotta voimme taas jatkaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti